Työuupumus = Muutostarve

Työuupumus on merkki siitä, että jonkun asian on muututtava. Sen tyypillisiä oireita ovat stressaantunut/ylivirittynyt olo, itsetunnon horjuminen, aamuöiset heräilyt sekä kyynistyminen. Työn mielekkyys on kadoksissa ja töihin lähtö voi tuntua jopa ylivoimaiselta. Usein olotilaan liittyy päänsärkyä, sydän- tai vatsavaivoja, toistuvia infektiotauteja (flunssa, poskiontelon-, keuhkoputken-, korvien- jne tulehduksia) ja/tai erilaisia kiputiloja kehossa, jolle ei tahdo löytyä …

Onko uupunut psyykkisesti sairas?

Olen seurannut suurella mielenkiinnolla keskustelua työuupumuksesta ja masennuksesta. Mielenkiintoista nykypäivänä mielestäni on se, että nämä kaksi sekoitetaan iloisesti yhteen kun niistä puhutaan tai kirjoitetaan. Omasta mielestäni nämä ovat kaksi eri asiaa, mutta lääketiede niputtaa ne yhteen, sillä työuupumusta ei luokitella sairaudeksi ja siksi henkilö joka on uupunut (tai masentunut) saa F-tautiluokan diagnoosin, eli tavallaan leiman …

Uhka tyhmentää

Vähemmän tunnettu fakta on, että taloudellinen ahdinko ”tyhmentää”. Tällä en halua sanoa, että taloudellisesti epävakaalla pohjalla elävät olisivat tyhmiä, sillä sitä he eivät ole! ”Tyhmentyminen” tapahtuu siksi, että mielemme on rakennettu selviytymistä varten. Kun koemme uhkaa elämällemme, olkoon se fyysinen, taloudellinen tai minkälainen tahansa asia, jonka voimme kokea uhaksi, aivomme alkavat keskittymään selviytymiseen, eli se …

5 ehdotusta työhyvinvoinnin edistämiseen

Työuupumus maksaa yrityksille ja organisaatioille miljoonia euroja vuosittain, se on sanomattakin selvää. Kuinka suuri summa siitä oikeastaan muodostuu, sen voit laskea vaikkapa Ilmarisen kätevällä laskurilla. Tässä 5 ehdotusta siihen, miten työhyvinvointia vaalitaan taikka nostetaan 1. Ottakaa työhyvinvointi tosissaan  Asettakaa työhyvinvointi kriittiseksi menestystekijäksi yrityksen strategiassa. Ilman henkilökuntaa eri ole yritystä. Tämän vuoksi ei mielestäni ole liioiteltua …

Johtaja kantaa vastuun

Se tunne, kun alaisesi kaaoksen keskellä kertoo, että ratkaisevan tärkeä projekti viivästyy, ja se voi vaarantaa koko asiakassuhteen.. Mikä on reaktiosi? Seuraako ilmoituksesta räjähdys, kiroilu, stressitason nousu ja hampaiden kiristely vai tyyneys, selkeys ja ajatuksia siitä miten tästä tilanteesta selvitään? Onko sinulla tässä tilanteessa myös malttia ottaa huomioon, että reaktiosi vaikuttaa uutisen tuoneseen työntekijään ja …