Meditaatio uudistaa aivot

Uskoisitko, jos kertoisin, että meditaatio voi muuttaa aivosi 8 viikossa? Saatat kysyä, miten muka hiljaa paikallaan istuminen voi tehdä mitään aivoille, mutta lukuisat tutkimukset todistavat tämän. Meditaatio muokkaa muistiin, empatiaan ja stressiin liittyviä alueita, sekä niitä alueita jotka liittyvä tarkkaavaisuuteen ja psyykkiseen korjaantumiseen. Tästä olen kirjoittanut aiemminkin (viitetietoineen), mutta aihe on niin kiehtova, että halusin ottaa tämän vielä uudelleen.

Koska meditoinnin tuomat vaikutukset ovat niin suuria, voisi kuvitella, että hyödyt koskevat lähinnä himomeditoijia, jotka meditoivat pitkään, paljon ja usein. Muutenkin monen käsitys meditoinnista on se, että pitäisi istua tunti tolkulla liikkumatta paikallaan, mutta näin ei välttämättä tarvitse toimia. Meditoinnin hyödyt saavuttaa jo huomattavsti lyhyemmällä meditoinnilla, vaikkakin on suositeltavaa, että se on säännöllistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että menettäisit kaikki meditoinnin tuomat hyödyt jos jonakin päivänä et ehtisikään meditoimaan.

Eräs kohutuimmista tutkimuksista julkaistiin Psychiatric Research -lehdessä. Tutkimuksessa toteutettiin  8 viikon meditaatio-ohjelma. Tutkimuksen tarkoituksena oli mitata meditaation hyötyjä mm. tunteisiimme, käytökseen ja ajatuksiin.

Muutokset aivoissamme

Vaikka valtaosa meistä on kuullut meditaation monista eduista, on vielä ollut tutkimatta mitä se oikeastaan tekee fyysisesti aivoillemme ja kuinka nopeasti nämä muutokset nähdään. Moni tutkimus on myös ollut hyvin pintapuolinen sikäli, että se on mitannut ihmisten kokemuksia, eikä niissä ole dokumentoitu konkreettisia, helposti mitattavia asiota.

Tässä tutkimuksessa kuitenkin tehtiin näin, sillä siinä kuvattiin aivoja. Meditaation nähtiin vaikuttavan hyvin suotuisasti aivoihin alueilla, jotka liittyvät muistiin, itsetietoisuuteen, empatiaan ja stressiin. Näiden aivoalueiden muutokset ovat hyvin kauaskantoisia ja ne edistävät yhdessä todella vahvasti henkistä sekä fyysistä hyvinvointia.

Kun harjoittaa meditointia, ei ainoastaan rentoudu ja tunne hyvää oloa. Rentous ja hyvä olo tukevat omalta osaltaan hyvinvointiamme, mutta tutkimuksessa todettiin, että aivojen rakenne muuttuu samalla kun aivoyhteydet kehittyvät. Tavallaan voisi sanoa aivojen kasvavan.

Parempi ihminen?

Jos muistimme paranee, itsetietoisuus ja empatia kasvaa samalla kun stressi vähenee, eikö se tekisi meistä parempia ihmisiä sekä itseämme että muita kohtaan? Näin minä tulokset tulkitsen..

Paljonko aikaa tarvitaan?

Voisi kuvitella, että näiden mahtavien hyötyjen saavuttamiseksi pitäisi olla meditaation asiantuntija, mutta näin ei tarvitse olla. On toki aivan totta, että moni hyötyy opastuksesta meditaatiopolkunsa alussa, mutta se ei ole välttämätöntä, kuten ei myöskään tavattoman pitkät meditaatiohetket.

Kokeessa jossa todettiin kokeeseen osallsituneiden meditaatiota harjoittaneiden henkilöiden aivojen rakenteen muuttuneen (heitä verrattiin ryhmään joka ei meditoinut), käyttivät 27 minuuttia meditaatioharjoituksiin päivässä ja koe oli kokonaisuudessaan vain 8 viikon mittainen.

Aikaa ei siis tarvita päivässä valtaisan paljon, ja muutokset nähdään muutamassa viikossa! Olisitko sinä valmis kokeilemaan päivittäistä meditaatiota kahden kuukauden ajan, jos sinulle luvattaisiin, että vointisi, mielialasi ja unesi paranisivat? Minä olin ja sillä tiellä olen edelleen vaan että vahvempana kuin ikinä!

Koin itse niin suurta hyötyä tästä, että halusin auttaa muita tällä tiellä ja niin minusta monen mutkan kautta tuli meditaatio-ohjaaja.

Ei se koske minua..

On helppoa ajatella, että meditaation hyödyt koskisivat vain muita, vain valvovan silmän alla olevia tutkimukseen osallistuneita tai ihmisiä jotka ovat valmiita sitoutumaan vuosiksi meditaation harjoittamiseen.. Mutta näin ei ole. Meditaation hyödyt ovat yhtälailla sinun, kun muidenkin saavutettavissa. Se ei ole lainkaan mahdotonta, ainoa mitä sinun tarvitsee tehdä, on meditoida säännöllisesti hetken verran, ja jos tuntuu, että tarvitset apua meditaation alkutaipaleelle, sitä on saatavilla!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.